Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Iglu-idylli

Historiaa tehdään mutta animaatiotkin edistyvät. Voi miten söpöä, saattaisi joku hengähtää.

Jassun Bruhspen on hukassa B-luokasta. Onko kukkaa löytäny?

Asiasta seuraavaan. Nythän on semmoinen juttu että jos Saltsulle piirretään viikset permanent tussilla, Saltsu suhtautuu asiaan hyvin tyynesti. Ja nukkuvan ihmisen tukan värjääminen voi laukaista vain remakat naurut.

Mutta pidetäänpä ne jäynät omassa porukassa. Toisten työntekoa ei häiritä pätkääkään, sillä Impivaaran viereinen maakellari on kolea paikka.

(Huhutaan ettei Keijjo millään virkavapaalla ollut vaan istumassa kakkua Azkapaanissa häirikköopiskelijan raatelemisesta.)

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Kipua kohti

Sarjakuvakirjastossa voisi olla enemmänkin aineistoa, arvioi nirso Johanna.
Kiitämme EQ. Halmista Rauman-kokoelmasta (Tilaa www.omakustanne.fi).

Eräs mukava tyyppi kertoi vihaavansa improja. Toinen ihqu ihminen sanoi vihaavansa tekstaamista.

Jos vihaa jotain, pitää harjoitella sitä niin kauan että alkaa pitää siitä. Ei tietenkään semmoisesta pidä, jota ei tunne osaavansa itseä tyydyttävästi. Mutta kun on harjoitellut, jopa on riemuisaa!

Jotkut sarjakuvapiirtäjät tunnustavat vihaavansa sarjakuvien piirtämistä. Aijai. Miksi ihmeessä he ovat ruvenneet johonkin mitä vihaavat? Luterilaista itserankaisua.

Kaikkeen muuhunkin tottuu, myös jääpuikon säilyttämiseen perseessä, kertoo levyseppä Suhonen.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Kyllä tää koulu niinku sujuu

Lumihenkilö.

Mutta mulla ei me sikäli hyvin että kun lähdin aamulla, pudotin älypuhelimeni vessanpyttyyn ja kun hain Oulusta toisen (joo pesin käteni), se ei huoli puheluita. Lähetä siis tekstiviesti jos on asiaa, ne tulee perille. Hoh hoijaa.

Keijjo

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Joo, kyllä.

Verekset opevoimat kohtasivat uutteraa ja altista opiskelija-ainesta.

Opettajat Ville ja Keijjo siirtyivät etulinjaan käynnistämään toden teolla maailmanhistorian sarjakuvittamishanketta, ja Jukka vetäytyi kotirintamalle palautumaan.

Ihmiskunnan vaiheet sijoitetaan aikajanalle joka alkaa 5 000 000 vuotta sitten. Sitten tapahtuu kaiken laista. Tästä historiasta tulee tosi. Improja.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Outoa käytöstä

Mikko, Annukka ja Papa

Kun sarjakuvataiteilija alkaa kaatuilemaan ilman näkyvää syytä, ei kannata olla huolissaan. Siinä taiteilija vain eläytyy hahmoonsa, jolloin sitä on helpompi piirtää. Annukka aloitti tanssahtelun etsiessään luonnollisia liikeratoja animaatiohahmolleen, Mikko ja Papa intoutuivat myös.

Orientoitukaa maailmanhistoriaan. Maanantaiksi tulee Keijjo ja Ville!

torstaina, marraskuuta 22, 2007

Hermot meni...

Voiko psykopaatin taltuttaa mikrofonilla?

Tietokoneet ovat tuottaneet päänvaivaa temppuilullaan, onneksi moottorisaha toimii. Kuvanveiston opettaja Rauli auttaa Markkua ja Oonaa äänien tekemisessä Pingu-animaatioon. Pingu parka...

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Tärkeät paperit

Scott McCloudin pyhä opus on nyt lunastanut korkeimman paikkansa, kun se löytyy myös pikkuarvolan vessalukemistona. Jokohan Making Comicsia alkaa tursuamaan muualtakin kuin nenästä ja korvista?

tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Note-it!

Salmari ja Mikael

Viihdettä työnteon lomassa on se, kun kulkee päivän keltainen lappu otsassaan, tietämättä itse mitä siihen on kirjoitettu. Iltapäiväkahvin aikaan lappuotsia on kertynyt jo koko joukko. Ellin keppostelusta taisi alkaa tämäkin huvitus.

maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Keltainen pallo

Artolla on keltainen pallo. Sitä se pompottaa: pom pom pom. Arto kantoi yläkerran vanhan jääkaapin pihalle. Pom. Koulun nettisivut kaatui palvelunestohyökkäykseen. Pum. No nyt ne taas toimii pienen näpräämisen jälkeen. Pom pom pom.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Kaikki säilyi ehyenä

Sarjisluokkaan on jäänyt keramiikkauuni niiltä ajoilta kun täällä vielä sulateltiin lasia ja tehtiin lasitaidetta. Malli-Heidi kävi polttamassa keramiikkaa ja on selvästi ilahtunut onnistumisesta. Osa sarjislaisista on tehnyt viime yön 24h-sarjakuvaa.

Blogissa on käyty harvinaisen vilkasta keskustelua epäkohdista. Koetetaan keksiä ongelmiin käytännön ratkaisuja, jotta sopu säilyisi tässä tiiviissä, mutta kodikkaassa yhteisössä.

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Oona animoi

Laitteiston oikkuilusta ja virtalähteiden hajoamisesta huolimatta Oonalla ja Markulla on jo minuutti kuvattua materiaalia valmiina. Aamuisin auditoriossa on havaittavissa huomattavaa väestökatoa. Ryhdistäytykää!

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Ladattavana: Perhe Imppa

Osa Impivaaran perheestä on muuttunut älykkäiksi 3D-hahmoiksi. Mikael on ehkä helpoimmin tunnistettavissa viikinkikypärästään. Osaavatkohan nämä otukset piirtää sarjakuvia omassa virtuaalimaailmassaan?

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Koneet ojennukseen

Sähköt pätkii ja kone környilee. Tietokoneet eivät aina toteuta sitä ihmisen työtä helpottavaa tehtävää, johon ne on alunperin luotu. Rahanahne Microsoft on unohtanut, että näitä vehkeitä pitäisi myös käyttää, eikä vain säätää. Onneksi on olemassa pitkätukkainen Sivari-Jonne, joka leiskauttaa hiukset silmiltään ja panee ohjelmat toimimaan. Muuten kaatuisi open mielenterveys.

Toisin kuin Microsoftin rosvot, Animator DV tarjoaa ilmaisen ohjelman stopmotion-animaation tekemiseen. Sillä ja halvalla webkameralla kuka tahansa pääsee alkuun.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Vahaa...

Riikka ja Unni sommittelevat, taustalla Nina.

Nyt on aika tutustua liikkuvan kuvan saloihin. Mikko perehdyttää flash-sarjakuvaan ja -animaatioon ja keskiviikkona aloitetaan vaha-animaatiot, kunhan saadaan kamerat ja yksi temppuileva kone toimintavalmiuteen. Sitä ennen kokeillaan voiko vahasta muotoilla toimivaa sarjakuvaa.

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Petteri lähtee


...Black Peider jää luoksemme iäti!

Perjantain croquis -sessio piirrettiin painiotteita: BLACK PEIDER vs PUNAINEN PAHOLAINEN.

Tilannetta kommentoiva puhekupla on kuvataidelinjan Tuomon taulusta.

torstaina, marraskuuta 08, 2007

Lunta!

Lunta alkoi tulla ja heti on pahat mielessä, kuten lumipallon heittäminen kaverin otsaan. Tämä ei ole vapaapainia eikä lumitanssia. Kipinä-Mikko auttaa ystävällisesti Miukin alas liukkaalta vuorenrinteeltä. Kuvituskurssi on päättymässä ja huomenna näemme ehkä kansiehdotuksia merkittävään Maailmanhistoria sarjakuvajulkaisuun.

Maailmanhistoria

Kai on ymmärretty että kevätjulkaisumme tulee olemaan paitsi paras, myös yllättävä.

Valmistautukaa Jos-maailmanhistoriaan. Valmistautukaa Entä-maailmanhistoriaan.

Tänä vuonna hutiloituja osuuksia ei sisällytetä.

der Keijjo

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Kritiikkipäivä

Tänään oli koulun yleinen kritiikkipäivä. Kaivattua synergiaa eri linjojen välille alkoi löytyä kun joku sarjakuvalinjalaisista toteutti tehtävän maalauksena ja osa kuvataidelinjalaisista teki sarjakuvaa. Kuultiinpa myös yksi kuunnelma. Yllä ote Pekka Karjalaisen sarjakuvasta, joka on tehty aiheesta: Noina neljänäkymmenenä vuotena eivät vaatteet kuluneet päältänne eivätkä jalkanne turvonneet. Pekan sarjakuvasivu löytyy kokonaisena sarjistelemalla-blogista.

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Sohvatyöskentelyä


Milla on lähes luopunut työpöydästä ja siirtynyt sohvatyöskentelyyn. Välillä tällä sohvalla piirtää kolmekin ihmistä vierekkäin sulassa sovussa. En tiedä onko se ergonomista, mutta pääasia on että jälkeä syntyy. Välillä työskennellään myös sohvan takana ja pöydän alla. Petteri esitteli siveltimen käyttöä ja sivellin on nyt Millankin kädessä.

Mainoskatko:
5.-15.11. on Oulun Nukulla (Hallituskatu 7) Koljosen Hannan sarjakuvanäyttely.
Liittyy ensi viikonloppuna pidettävään Vinokino-festivaaliin.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Huulia

Mea, Veera, Janna, Muura, Peuta ja Elli

Veera ja Peuta alkoivat piirtämään erilaisia Huuli-kissoja. Kolleegoista tuli huuliversioita, joille naureskellaan ja joita käydään piirtämässä lisää. Ulkona on pakkasta ja Papa teki oveen kyltin:

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Nyt se jo alkoi...

Päiväkahville jo tultiin naamioituneina. Elikkä halloween-ilta on tulossa. Tuo tuntematon pitkänokkainen olento on selvästi masentunut kun sen pitää juoda kahvinsa pillillä silmänreiän kautta.

Kuvituskurssi jatkuu

Annukka Laine: Älykoti toteuttaa unelmasi

Kuvituskurssi jatkuu ensi viikolla. Osa tämän viikon tuloksista on nähtävissä sarjistelemalla-blogissa: http://sarjakuva.vuodatus.net/. Oli sovittu, ettei sinne laitettaisi yksittäisiä kuvia. Mutta kun nämä olivat niin hienoja, niin tein poikkeuksen. Tämäkin on vain pieni otos kaikesta mitä on tehty. Laittakaa sarjislaiset silti sinne sarjakuvianne, ettei blogin alkuperainen käyttötarkoitus unohdu.

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Halloween tulossa

Huomenna perjantaina on oppilaskunnan halloweenbileet. Sisäänpääsy puvun kanssa 2,50 ja ilman pukua 5 euroa. Juhlikaa iloisesti. Koulun luurankoa EI saa käyttää juhlien koristeena, koska sen kuitenkin joku tanssittaisi hautaan asti.