Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Kyllä sarjakuvaa syntyy

Mielenkiintoisia historioita on tekeillä. Mutta kyllä siinä sitten tulee nälkäkin niin että viisitoista minuuttia ennen ruokatuntia pitää hosua seisoskelemaan lautaset kourassa ja kuolaa hihoissa. No, tämä on jokavuotista hupia.

Muistakaa muuten käydä ilmoittamassa rehtorille heti ja aina kun joku huudattaa televisiota klo 23:n jälkeen. Asuntolapaikasta maksavilla on oikeus rikkumattomaan yörauhaan.

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Maanantai

Tuntemattoman tekijän surullinen sarjakuvajänö haaveilee seesteisestä vanhuudesta.

Kaikenmoista jutellaan. Entä jos perustettaisiin sarjakuvantekijöille residenssi Ähtäriin? Siellä syötäisiin nuudeleita, piirrettäisiin sarjakuvia ja pelattaisiin Guitar Heroa. Tuloja tuskin kannattaisi odottaa mutta tuskin menotkaan olisivat isot. Jaa jaa niin niin.

Iitu muutti yläkertaan. Hanna on palannut Italiasta.

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Eloisa krokii-iltapäivä

Anniina piirsi vapaapainia minkä naureskelultaan pystyi.

Joopa joo. Petteri lähti taas pois pidettyään tuolla kirjoittaja- ja vapaalinjapuolella kuvituskurssin. Mutta ehti hän torstaina kerrata kuvittamista yleisluennollakin ja ennen lähtöään vetää hykerryttävän krokiin yhdessä huippumallimme Heidin kanssa. Että huh. Siitäkin pitäisi saada video aikaan kunhan ehditään.

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Legendat syntyvät vaivihkaa eivätkä kuole koskaan

Minua pelottaa: Didu oikeesti teki tän aamuimpron nopeesti.

Petteri tuli vain pitämään vapaalinjalaisille ja kirjoittajille kuvituskurssia mutta kyllä sitä nyt työllistetään: iltapäivällä pitää viskata tunnin kuvitusluento yleisön pyynnöstä ja huomenna vetää kroki painitrikoissa. No, suosio velvoittaa.

Kotisivuja valmistuu pikkuhiljaa ja ehkä ihmiset kiinnostuu vektorigrafiikastakin.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Ihmiset viisastuu

Aamuisin piirretään uutisia. Osama Bin Ladenin poika motkottaa isälleen ja Meea kuvasi tilanteen näin.

Koulun sivut oli pari päivää kumossa. Syy oli muualla.

Moni on oppinut laatimaan internetsivut, hankkimaan serveritilan ja viemään sivunsa julki. Usealla teemana on "Under construction". Jukka opetti mitä työkaluja fotarissa on tätä varten.

MikkoJ kertasi fotariväritysluentonsa niin että Keijjokin tajusi. Kokeili juuri äsken tuohon kuvaan sitä että ensin muuttaa cmykisi ja sitten poistaa cmy-channeleista värit ja jättää vain mustan k-channeliin ja...

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Kappas vaa

Oheinen kansikuva on Saltsulta tekemä tähän lehteen.

Nettisivukurssi etenee ja fotaria opetellaan siinä välissä.

Historiasarjakuvien dedlain aikaistettiin 22. päivään helmikuuta, ja sekös suututti esmers Lukea.

Älähän hermoile. Tämä dedlain koskee ekaa versiota. Seuraavalla viikolla tulee Ville mukaan julkaisuntekoon, ja sen pitää pystyä näkemään ihan tarkkaan millaista aineisto on. Eihän se silti valmista tuolloin ole, vaan seuraavan kolmen viikon aikana voi joutua tekemään kaiken uudestaan, sillä ei koskaan kannata päästää julkaistuksi mitään mitä nolostelee myöhemmin.


Eikä kannata painattaa sellaista julkaisua joka ei ole parempi kuin edellinen. Ja Draamattu on hyvä.

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Kotisivuja lisää

Arto
on yleensä
laaja-alainen.
Hän
suunnittelee
laulaa
näppäilee
tietää
nousee portaita
säveltää.
Nyt, hys,
hän piirtää.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Kotisivuja

Hanna aterioi illalla kun työpäivä on venynyt.
Köyhää kun ei o ruokasalia. Tai äveriästä kun saa syyä sohovala.


Kaikilla pitää olla kotisivut, senhän sanoo järkikin. Ruvetaan tekemään. Laitetaan sinne kuvituksia ja sarjakuvia, ansioluettelo ja valokuvia kotieläimistä. Kuva kung-fun SM-pronssimitalista. Jukka opastaa. Tosin huomasimme Jukan kanssa että tarvitsemme ammattiauttajaa...

Keijjo

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Ettekö halunnukki nähä tään valmiina?

Miukin tuunattu barbi

perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Opiskelijat vaihtoon

Kyoto Seika Universityssä opiskellaan muun muassa sarjakuvaa ja mangaa.
Saa nähdä lähteekö meiltä kukaan Japaniin. Japanista ainakin on ollut pari opiskelijaa Limingassa.


Peuta palasi Japanista ja Mikael näytti saaneen tuliaisena vinkuvan pehmomiekan. Sillä ei onneksi harakiria tehdä. Mukana tuli myös nivaska yliopiston hakupapereita.

Maanantaina pitäisi panna alulle kotisivujen teko. Historiasta pitää myös puhua pari sanaa. Fotarissakin on vielä puhumista, ja vektorigrafiikassa ja ... no ei kaikkea maanantaina.

Kokeilemme yhteisösivustoa limingantaidekoulu.ning.com. Sinne voi liittyä kaikki taidekoululaiset. Ehkä sen kautta voi pitää yhteyttä ja tiedottaa.

Koulujoulutehtäviä

Poiminto Sallan sadasta muistiinpanopiirroksesta

Jouluksi muutamat saivat läksyjä. Salla Halmeksen pyysin piirtämään sata yksityiskohtaa kotoa. Hän teki homman juuri niin kuin tehokkainta on: nopeasti, valikoimatta "mielenkiintoisia" kohtia, kattavasti. Kuka tietää miten lattialistat liittyvät toisiinsa huoneennurkassa ennen kuin kohdan piirtää muistiin?

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Mystinen taiteellisuus jatkuu

Eilinen barbi-kuva saa jatkoa.

Porukat velttoilee. Aamulla oli paikalla vain 17 ihmistä. Kerroin tunnollisille paikallaolijoille mitä mieltä minä siitä olen, ja joku suuttui aulassa kielenkäyttöäni. Että ehkä viesti saavuttaa nekin jotka eivät olleet paikalla. Ihan turha luulla että täällä voi velttoilla. Viihtyä saa, jopa nauttia, mutta velttoilijat saavat katua.

Muutakin pelottavaa on ilmaantumassa: jotkut luotetut opiskelijat käyvät lipsumassa vaarallisen lähellä kuvataidetta. Mutta olkoon, kunhan se on vain harrastus.

Keijjo

Hämäriä puuhia

Mistä tässä voi olla kysymys noin sarjakuvakerronnan kannalta?
No, Barbi saa plastista kirurgiaa. Ei tässä pääse pitkästymään.


Haukotus. Menipä taas myöhään. Ollaan opiskeltu fotari-juttuja ja kyyläilty historioiden edistymistä.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Descartesin opit

Mitä tapahtuu? Miksi Papa silppuaa kulttuurijulkaisua? Miksi ihmiset ovat kerääntyneet ämpärin ympärille? En minä tiedä, se kun on kuulemma salaisuus. Oletan että tutkiva ihminen on oppiva ihminen.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Koneella töihin

Laskettiin lapset aamulla. Ei ihan tarpeeksi.

Alettiin kuitenkin opetella fotaria.

Hanna Koljonen opiskelee jatkokurssilla ja toteuttaa ihan oikeeta toimeksiantoa, kuvituksia. Ope kurkkii olkapään yli ja valittaa pikkuasioista. Hanna myhäilee: niin open kuuluukin valittaa.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Uusi=vanha

Kuka on tämä mystinen nainen?

No sehän on Laura! Laura Tulima, jo aiemmista seikkailuista tuttu, on palannut kevätkaudeksi Impivaaraan.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

Uusi vuosi, tyhjä sohva.


2.1.2008 Sarjakuvalinja paarustaa takaisin arkeen. A-luokan sohvan luonnoton tyhjyys johtuu joko siitä, ettei kovin moni ole vielä saapunut koululle, tai siitä että kaikki napottavat into piukeena työpöytänsä ääressä. Enkä muuten kiusallanikaan kerro, kummasta.