Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Olemme pelkkä sivuaine...



Ennakkotehtävärumba lähestyy tänäkin vuonna. Sarjakuvatausta auttaa aika pitkälle millä hyvänsä visuaalisella alalla, mutta sarjakuvaa sellaisenaan ei kansanopistotason yläpuolella pysty Suomessa opiskelemaan. Ainakaan pääaineena.

Taideteollisen korkeakoulun kuraattori Börje Helenius kertoo seuraavaa:

Sarjakuvailmaisun sivuaineopintokokonaisuuteen saa hakeutua korkeakouluopiskelojoiden lisäksi (JOO-sopimus) myös muut opiskelijat erillisellä opinto-oikeudella. Nytkin meillä on muutama opiskelija, jotka eivät ole minkään korkeakoulun kirjoilla. Opiskelijat hyväksytään portfoliohaun perusteella ja seuraava haku on keväällä 2011. Opetusta annetaan siten ettei se pääsääntöisesti oleellisesti muuta tai haittaa varsinaista pääaineopiskelua (yleensä kerran viikossa n. 5-8 h kahden lukuvuoden ajan. Ohjelman kuvaus ja opintojaksot löydät täältä
http://www.taik.fi/opiskelu/taikin_opiskelijoille/yhteinen_taide_ja_teoriaopetus/sivuaineet.html#Sarjakuva


Tai sitten voi tulla jatkamaan Limingassa.

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Kansainvälisiä tähtiä


Tiitu Takalo tuli meille opeksi. Tiitua on julkaistu tähän mennessä ainakin Ruotsissa, Puolassa, Portugalissa ja ehkä Ameriikassakin.

Yksi tapa sarjakuvantekijän kansainvälistyä on osallistua kansainvälisiin kilpailuihin. Esimerkiksi Luzernin 'FUMETTO' teemalla YOU+ME=US. Deadline 1.2.2010.

Kansainvälisistä julkaisuista uusia kykyjä haeskelee ainakin ruotsalaisten 'C'est Bon' -antologia. He ovat mukavia heppuja.

tiistaina, tammikuuta 12, 2010

3D on uusinta tekniikkaa!



Tällä viikolla on askarreltu kolmiulotteista sarjakuvaa Jyrki Nissisen johdolla. Keskiviikkona on kritiikkipäivä, otsikolla GALLERIASARJAKUVA. Keskiviikon kritiikkiin nämä työt eivät onneksi ehdi, vaan sinne joutuu tekemään jotain muuta.

Sitten onkin taidelajien raja-aitoja kolisteltu niin rivakasti, että voidaan palata tuttuun ja turvalliseen sarjakuvanyhertämiseen tekstauskurssin merkeissä.