Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Photoshoppia tällä viikolla

Meille tuli harjoittelija. Hän on Miukki. Miukki tekee koululle pari esitettä ja osallistuu opettamiseen. Hän opiskelee Raahen Lybeckerissä.

Miukin mukana tuli Kipinä-Mikko käymään ja esittelemään kangasotusta, jonka hän oli valmistanut.

Alamme suuntautua lauantaina klo 10 alkavaan 24 tunnin sarjakuvatapahtumaan.

lauantaina, syyskuuta 25, 2010

Tänään Oulussa oli zombikulkue


Mutta ne eivät jääneet Ouluun...

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Ai niin. Don Rosa on juuri nyt Oulussa.

Maikki opastaa Liisaa editoimaan Final Cut Prolla.


Kostetin Jukka on vetänyt värioppia ja Keijjo kerronta-asioita ynnä akvarellitekniikkaa siinä sivussa. Tänään tuli YLE:n mediabussi Liminkaan ja puolitusinaa sarjislaista teki televisio-ohjelmaa. Huomenna on surrealistista valokuvatyöpajaa.

Mutta hei. Tämä kaikki on tarpeellista jotta oppisi tekemään sarjakuvia.

lauantaina, syyskuuta 18, 2010

Kerronnan porakaivotyömaa

Jari Hokkanen piirsi kuvan tuntemuksesta, joka syntyy kun leikkii
kaossilaattorilla (taskukokoinen syntetisaattori).

Uusia kerronnan suonia yritettiin iskeä auki Essin fyysisen kerronnan kurssilla, jota inspiroi liikunnan ja luovuuden suhteita käsittelevä väitöskirja. Vastaanotto oli ristiriitainen.

Mitään ei kuitenkaan ole saavutettavissa panematta jotain likoon. Vapaassa aikuiskoulutuslaitoksessa ei ole odotettavissa opetushallituksen pikkutarkasti kontrolloimaa säilöntäaineenmakuista päivittäistavaraopetusta vaan semmoista toimintaa, joka tuottaisi maailman tarpeellisinta sarjakuvaa. Jos onnistumme, hyvä. Jos epäonnistutaan, ollaan onnistuttu saamaan lisää tietoa epäonnistumisesta.

Kurssi onnistui myös synnyttämään draamaa, kokemuksia ja vuorovaikuttamista.

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Liminkalaisia netissä, kaikilta linjoilta

Krawinski Przemyslaw Orzel http://orzel.deviantart.com/

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Käynnistyskurssit pakottaa keskittymään

Jukka Kostet esittelee Betty Edwardsin teorioita aivojen oikean ja vasemman puolen työnjaosta. Päti ne eli ei, harjoitukset on tehokkaita. Piirtäminen keskeyttää puheen.

Seinän takana aulassa Mikko voimisteluttaa rinnakkaisryhmää. Ei ku siis opettaa anatomiaa.