Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun (limingantaidekoulu.fi) sarjakuvalinjan seitsemästoista kausi opiskellaan elokuun 10. 2016 - toukokuun 24. 2017.

perjantaina, tammikuuta 25, 2013

Blogin osoite muuttui

Ennen siinä oli fi-pääte, nyt blogger pakotti muuttamaan com-päätteiseen. Kuvat katosivat. En tiedä miksi.

Lisäksi joka toimenpiteen jälkeen tulee ilmoitus:
Emme valitettavasti voineet toteuttaa pyyntöäsi.
Kun ilmoitat tästä virheestä Blogger-tukeen tai Bloggerin ohjekeskusteluryhmässä:
  • kuvaile, mitä olit tekemässä, kun sait virheen.
  • anna seuraava virhekoodi.
bX-gskun1
Tietojen avulla voimme paikallistaa ongelman ja korjata sen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.

Hyvä, hauska talvi

Viivi  lähti tänään. Hän on sarjakuvaan erikoistunut tuleva kuvisope. Haikeata tulee, hän oli mainio. Pärjää takuulla urallaan. Kiitos.

Tänään vuosijulkaisu oli melkein osittain valmis. Ensi viikolla alkaa taitto.

tiistaina, tammikuuta 08, 2013

Vuosi ja julkaisu

Nyt tapahtui niin, että Viivi Rintanen tuli taikista (vaikea oppia mikä se on nykyisin nimeltään siellä Aalto-yliopiston helmoissa) opetusharjoittelemaan sopivasti kun aloimme rakentaa vuosijulkaisuamme.

En aio kertoa millainen siitä tulee, koska taas otetaan riskejä, mutta ei siitä ainakaan entisten kaltainen kehity. Tämän vuotinen sakki on erittäin yhteistoimintataitoista. Torstaina pitäisi olla käsikirjoitus ja Tampereen festareilla nähdään tulos.